perjantai 4. toukokuuta 2018

Asiakkaana Voimaeläin!

Saimme ryhmäni kanssa asiakkaaksi Salon Voimaeläimen. Päätimme yhteisesti että haluamme kuvata eläimiä ja niiden tarvikkeita (vaatteita, pantoja, hihnoja, leluja) Mietimme. itä kaikkia eläinkauppoja Salossa on ja lopulta päädyimme voimaeläimeen, koska se vaikutti kivaltaja valikoima oli hyvä. Päätimme että minä kuvaan koiria ja kaksi muuta ryhmän jäsentä kuvaa kissoja ja hevosia.

Esimotorola
Teimme esimotorolan asiakastyöstämme. 
Luonnokset ja ideointi
Nopeasti käsin piirretyt luonnokset:
Tein illulla moodboardin kivoista koiran tarvike ja asustekuvista, joista hain inspiraatiota. Etsin Pinterestistä ja netistä kuvia ja yritin omissa kuvissani hakea vähän samanlaista tunnelmaa.
-kohderyhmä
 kaiken ikäiset, enimmäkseen nuoret ja aikuiset, urheilulliset ja "tavallista" elämää viettävät koiranomistajat. 
-tarina
(ulkokuvat) nuori koiransa kanssa ulkona, metsässä, urheilullisempia kuvia ja street style tyylisiä kuvia, joissa mukana mm skeittilauta, jalkapallo tai koripallo
-aikataulu
-rekvisiitta
rekvisiittana toimi erilaiset senämät, skeittilauta/longboard, pallot, ihmiset
-kuvauslokaatio
kuvauslokaatioina toimi  mm. koulun tilat, koulun piha ja siellä sijaitseva nurmikkoalue

-esittelimme idean asiakkaalle ja he pitivät kaikista ideoistamme. Lähdimme toteuttamaan suunnitelmiamme, koska asiakkaalla ei ollut mitään lisättävää. 

-kuvausjärjestely
käytin melkein kaikissa kuvissa kapeaa syväterävyyttä, koska pidin siitä miltä lopputulos näytti. 

-kuvaussopimus
viemme kuvaussopimukset asiakkaalle allekirjoitettaviksi

-jälkimotorola
Tässä kuvat jotka lähetin Voimaeläimelle

Asiakaspalvelun lisätehtävä

Itsearviointi omasta asiakaspalveluosaamisesta Olen hyvä luomaan asiakkaalle turvallisen, iloisen ja miellyttävän asiointikokemukse, ...