sunnuntai 12. marraskuuta 2017

Työssäoppiminen ensimmäinen viikko

Sain työharjoittelupaikan Salon Tigerista. Työt alkoi maanantaina 6.11. Aloitin aamun kello yhdeksän. Aluksi jännitti vähän mennä liikkeeseen, mutta lämmin ja hyväntuulinen vastaanotto auttoi asiaan.

Maanantai 6.11
Ensimmäisenä päivänä aloitin Halloween tavaroiden inventoinnin. Tämän jälkeen aloin täyttämään joulutavaroita hyllyihin ja seinälle. Jossakin välissä minulle opetettiin kassakoneen käyttö. Aluksi se tuntui monimutkaiselta, mutta jo seuraavina päivinä oli helpompaa. Kassan käyttö oli uutta ja mielenkiintoista. Olin jo pitkään halunnut oppia käyttää kassakonetta, ja oli kiva päästä vihdoin kokeilemaan sitä.


Halloween tavaroiden inventointia.


Vanhan joulun purkua seinille ja hyllyille.











Tiistai 7.11
Seuraavana päivänä melkein koko päivä meni elintarvikkeiden parissa. Laitoin karkkeihin suomennoslappuja ja täytin hyllyjä. Olin myös paljon kassalla ja tietenkin palvelin asiakkaita.

Keskiviikko 8.11
Keskiviikko oli hyvin samanlainen kuin tiistaikin. Jatkoin eilisen päivän hommia ja palvelin asiakkaita.

Torstai 9.11
Torstai oli hyvin samanlainen kuin muutkin päivät, siiboilin hyllyjä, olin kassalla ja palvelin asiakkaita.

Perjantai 10.11
Perjantaina aloitin toimistoseinän uudelleen järjestelyn ja melkein koko päivä menikin sen parissa. Tein myös tietokoneella hintalappuja tuotteille. Muun homman ohessa olin myös kassalla ja palveli tietysti asiakkaita. 

Odotan innolla seuraavia viikkoja, Tiger on ihan super kiva paikka ja henkilökunta on mahtavaa!

Asiakaspalvelun lisätehtävä

Itsearviointi omasta asiakaspalveluosaamisesta Olen hyvä luomaan asiakkaalle turvallisen, iloisen ja miellyttävän asiointikokemukse, ...